Eilen oli mukava päivä. Lähdimme toverieni Tuulin ja Riinun kanssa autolla maaseudulle, tarkemmin sanottuna kotikonnuilleni. Otimme kamerat sekä rekvisiittaa (mekkoja, paitoja, hiuskoristeita, kenkiä..) matkaan, jotta saisimme mahdollisimman paljon erilaisia kuvia ja tunnelmia. Äitini talon uumenista löysimme myös vanhoja matkalaukkuja sekä ulkorakennuksesta hienot valokuvakehykset! Loppujen lopuksi kuitenkin vaihdoimme asut vain kaksi kertaa, joista jälkimmäinen oli oikeastaan turha. Emme tahtoneet kastua alkaneessa sateessa.
Lähdimme ajamaan takaisin kaupunkiin päin, jolloin taivas oli kauneimmillaan pitkään aikaan. Takanamme oli pimeää ja sateisen näköistä, edessämme taivas aukeni kirkkaan pinkin sävyistä hämärään violettiin. Oi että.
Reissu oli onnistunut. Sekavia tunteita tosin herätti "ensimmäinen" kotikyläni, jossa päätimme käydä pyörähtämässä, huvin vuoksi. Paikkaan ei liity hirveästi iloisia muistoja, joten en ollut - tai oikeastaan ole vieläkään - varma, että oliko visiitti hyvä vai huono idea
Talo oli pelottava, ala-asteella minua kiusattiin ja jätettiin ulkopuolelle eikä kotonakaan ollut vanhempieni eron tai isäni puolen sukulaisten mollaamisen takia miellyttävät tunnelmat. Hassua kyllä, en muista noista ajoista muuta kuin tunteet. Näihin lukeutuu ahdistuneisuus, pelko, yksinäisyyden tunne, uhma, mutta myös ilo, onnistuminen sekä rakkaus. En muista riitojen tai kiusaamisen yksityiskohtia. En muista, mitä tein ala-asteella. En muista kovinkaan montaa leikkiä, mitä sisareni kanssa leikimme. Osasta muistoja en ole ollenkaan varma, että ovatko ne oikeita vai unia. Vanhempieni eron jälkeen en muista jouluista ollenkaan mitään, ainoastaan sen, etteivät ne ole olleet itselleni miellyttävimmästä päästä.
Tarkkaan muistan vain rakennukset huoneineen ja sisustuksineen, ehkä hämärästi joitakin yksittäisiä tapahtumia, kuten äitini tekemän maksalaatikon ja vohvelit.
Anyway, tahdoin kuitenkin ajaa läpi senkin takia, että jos jotain muistuisi mieleen. Olen nähnyt paikasta usein unta, yleensä siitä talosta, mutta aina silloin tällöin kylän laiturista, jossa usein vietimme aikaa lapsena. Kylä oli muuttunut sen verran, että taloja oli tullut pelloille lisää. Laituri näytti samalta kuin unissanikin. Talossamme oli valot päällä. En vieläkään muista yksityiskohtia elämästäni ala-asteella, mutta toivon kovasti, että tuo vierailu sai ainakin alitajunnassani ajatuksia jonkin sortin järjestykseen tai aikajanaan. Tai jotain.
